Onko se kovinkaan ihmeellistä, että nainen on miestä innokkaampi lapsenhankkimisprojektissa? Homma on kirjoitettu biologiaan. Tatuoitu ruumiin kieleen. Miehistä panosta ei voi mitenkään verrata yhdeksän kuukauden sijaiskotikokemukseen - synnytyksestä nyt puhumattakaan. Miehellähän ei ole osaa eikä arpaa muuta kuin välillisesti, ja kyllä se mukula syntyy jos on syntyäkseen, vaikkei mies ejakulaation jälkeiseen maailmaansaattohoitoon osallistuisikaan.
Nainen, äiti, luo siteen lapseen jo ennen sen syntymää. Itse asiassa jo ennen siittämistä. Äitiys määrittää naisen identiteettiä kärjistetyn voimakkaasti. Jopa niin paljon, että naiset, jotka eivät halua lasta tai kykene saamaan sellaista, kokevat itsensä huonoiksi ja epäonnistuneiksi ihmisiksi. Miehellä ei vastaavaa taakkaa ole. Vanhemmuus, isyys, ei määritä miestä samalla tenholla.
Meillä se kävi näin: Turkoosi on puhunut toiveistaan, haaveistaan, vauvannäkemisitkuistaan. Olemme keskustelleet aiheesta lukuisia kertoja. Olemme molemmat jarrutelleet, kiihdyttäneet, olleet avoimia ja pelokkaita – niin kuin näissä hommissa kuuluukin. Turkoosi on saattanut kehonsa puhtaaksi e-pillerien myrkyistä vuosi sitten. Vielä ei voi väittää, että olisimme valmiita (voiko kukaan olla?) Nyt kuitenkin olemme antaneet Tiikerinsilmälle mahdollisuuden. Tule jos haluat. Tule tule.
Vielä on vaikea vastata kysymykseen haluanko lasta. Niin kylmältä kuin se ehkä kuulostaakin, en tiedä haluanko. Totta kai otan kaiken vastaan, taatusti rakastan, tunnustan, opetan ja säteilen, mutta onko minulla oikeutta siihen, kun minä en halua?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti