tiistai 22. toukokuuta 2007

Kevätisyys

Aloittaessani tätä blogia en ajatellut otsikkoa niin konkreettisesti. Nyt kuitenkin syysisyys näyttää mitä todennäköisimmältä. Todennäköisyys, että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin, kasvaa päivä päivältä. Tuoreimpien ennusteiden mukaan laskettu aika, 11. lokakuuta ylittynee, mutta "ei me sitä enää aleta muuttaa".

Käsiinsä rykivä naistentautien lääkäri tarkisti, että mukulamme on kunnossa. Sikiö piti käsiään kovasti korvillaan, minkä voisi ajatella tarkoittavan sitä, että hän ei nauti ultraäänestä. En minäkään pitäisi, luulisin. Kunnossa oli, vaikka pää pieneksi on jäänytkin. Kuitenkin: "Ei poikkeavuuksia". Huokaus ja helpotus. Tästä on hyvä jatkaa. Mahakin on pulpahtanut kauniisti pihalle. Äitiydelle voi vain olla kateellinen.