Isyys on... by Google

Isyys on asennelaji

ISYYS ON TÄTÄ - OTA TAI JÄTÄ

Isyys on viime vuosikymmeninä ollut monien uusien haasteiden ja muutosvaatimusten edessä ja isien asema perheessä on puhuttanut viime vuosina runsaasti

Isyys on miehelle hienoa mutta haastavaa

Isyys on iloinen asia

Isyys on vahvistettu vasta, kun maistraatti on hyväksynyt tunnustamisen

Isyys on pehmentynyt

Miehille isyys on usein järjen, tahdon ja vastuunoton asia

Isyys on syksyn epäsuora puheenaihe

Isyys on elämän mittainen asia

Oppaista ja tisseistä

Pitävätkö odotusajan oppaat miehiä täysinä riemuidiootteina? Ainakin siltä vaikuttaa, kun niitä lueskelee. Esimerkiksi neuvolasta saatu Vauvan odotus isälle/äidille -kirja on raivostuttavaa luettavaa. Miestä pidetään aivottomana, kömpelönä, kotitöihin osallistumattomana, vastuuttomana pässinä, jota täytyy opastaa kädestä pitäen joka tilanteeseen. Totta kai oppaiden tehtävä on selostaa perinpohjaisesti, mitä kaikkea pitää osata ottaa huomioon, mitä naisen kehossa tapahtuu jne., mutta pitääkö tyylin silti olla paapova ja miestä lähtökohtaisesti aliarvioiva?

Esimerkkejä em. kirjasta:

"14. viikko. Tässä vaiheessa raskautta alkaa aikaisempi huoleton elämä olla taaksejäänyttä aikaa."

Kyllä, sellaista se miehen elämä on - huoletonta, vastuutonta ja helppoa poikamiehen/miespojan elämää.

"15. viikko. Oletko aivan varma, että otat riittävästi osaa kotiaskareisiin, ruoanlaittoon ja siivoukseen? Hoivaaminen on hieno sana, mutta pelkillä puheilla ei keitetä perunoita tai tampata mattoja..."

Niin, miehethän eivät tunnetusti osallistu kotitöihin.

Kirjassa toistetaan pakonomaisesti, kuinka mies ei voi olla valmis missään vaiheessa (toisin kuin äiti, joka on joka käänteessä ajan tasalla). Kaikki tulee yllätyksenä! Olenko minä väärässä, kun tuntuu siltä kuin olisi tiedostamatta valmis kaikkiin muutoksiin?

Ja jos oppaisiin on uskominen, raskausaikana parasta on tietenkin se, että naisen rinnat kasvavat. Pienistä rinnoista pitävät miehet, raskaana olevat naiset eivät ole teitä varten.

Oi miten suuria voimia!

Näin tänään hänen pienen peukkunsa.

Hän oli hereillä ja liikkuvainen. Elossa ja kunnossa. Jo jotenkuten tunnistettava Ihminen. En ole osannut ajatella, pelätä, toivoa. En ole halunnut menettää yöuniani tämän takia. Oikeastaan olen ollut niin väsynyt, että juhlava ultraäänikatsaus meni omalla painollaan. En osannut sanoa mitään.

Olen liikuttunut ja tosissani. Se riittänee.

---

Viikonloppuna kävelimme hautausmaalla katselemassa nimiä. Löytyikin.