keskiviikko 20. joulukuuta 2006

Isoäidinrakkaudesta ja geeniperimästä

Kumpi voittais, jos ne tappelis, vanhempien vai isovanhempien riemu? Mummot, vaarit, papat, taatat ja tuorat sädehtivät lastenlastensa edessä. Aivan kuin lapsia tehtäisiin heidän ilokseen. Totta kai verisukulaisilla on täysi oikeus jälkeläisiin, mutta viime kädessä lapset ovat vanhempiensa ikeen alla.

Minä ainakin aion kieltää sukulaisiani antamasta tiettyjä asioita lapselleni: militaristisia tai sukupuolirooleja uusintavia typeriä leluja, nallepuh- ja muuta disneykrääsää, ällöttäviä karamelleja, huonolaatuisia lastentarvikkeita ja kaikkea ideologiamme vastaista.

On asioita, joita tahtoisin ja en tahtoisi lapseni perivän geeneistäni. Tahtoisin: kauniit siniset silmät, luonteen, tietyt kasvonpiirteet, viisauden. En tahtoisi: nenää, korvia ja pyöreyttä (joita kaikkia inhosin itsessäni lapsena - en tahdo, että lapseni tuntee samoin, vaikka tuskin sitä voi estääkään), ujoutta.

Turkoosilta tahtoisin paljon kaikkea.

tiistai 19. joulukuuta 2006

Kuule Ismo, ei se niin ruma sana loppujen lopuksi ole

Koska tämä on nyt tällaista odottelua ja kaipailua, tulin vain sanomaan, että olen onnellinen. Olen löytänyt ihmisen, jota rakastaa. Jota saan, voin ja haluan rakastaa. Että tällaista tämä on.

lauantai 16. joulukuuta 2006

Pieni syntymä

Se, joka väittää, että lapsentekemisestä on romantiikka kaukana, on väärässä. Mielestäni mikään ei ole kauniimpaa kuin orgasmin hetkellä havahtua siihen, että tästä kaikki saattaa saada alkunsa.

Niin kuin 15 minuuttia sitten.

Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi styränki

Olin esittämässä kummilapsen nelivuotissyttäreillä paperinukkeversiota tiernapojista. Puolen tunnin harjoittelusta huolimatta esitys saavutti suosion. Voi improvisaation autuutta ja riemua. Mitä tehdä, kun vuorosanat hukkuvat tai puhelin alkaa soida kesken kaiken? Eipä muuta kuin etiäpäin. Vähän piti modernisoida, sillä lasten murhaamisesta kertova tarina ei välttämättä sovi pilttien kekkereihin.

Lasten riemu on ihanaa, mutta niin on myös aikuisten, sillä se ei ole niin pakotonta tai helppoa. Iloitkaa, riemuitkaa, hyvät ihmiset! Aina on syytä. Aivan varmasti.

torstai 14. joulukuuta 2006

Maailma on mehua, keksiä ja seksiä

Lapsentekeminen on jäänyt taka-alalle elämässä. Loppuvuoden kiireet, kalmanlinjat ja tentit ovat vieneet kaiken ajan ja energian, ettei tuota toista projektia ole tullut ajateltua aivan 24/7. Ensi viikon alussa olisi taas kriittinen hetki, jolloin olisi mahdollisuus saattaa pulla uuniin. Harmi vain, että saatamme Turkoosin kanssa olla eri paikkakunnilla juuri otollisimpina aikana. Näinkö meitä koetellaan?

Ystäväpariskunta kertoi, että he todella tekivät omat lapsensa (2 kpl). Kolme kertaa neljässä tai neljä kolmessa päivässä. Pidennetyn viikonlopun mittaisella määrätietoisella pelehtimisellä pitäisi homma hoitua. Niin, siis seksillähän ihmiset useimmiten tehdään. Ainakin meidän kyläkoulun biologiantunneilla niin väitettiin. Tiedä sitten, onko minua vedätetty pahemman kerran.

Pelottaa jo etukäteen, että miten (vielä pilkkeenä yhden jos toisenkin silmäkulmassa kiiltelevät) jälkeläiset mahtavat pärjätä täällä. Niin kuin Absoluuttisen Nollapisteen hienossa Raami-kappaleessa lauletaan: "Ohjaaja oli luulossa että lasten maailma on mehua ja keksiä / vaan penikat ei tunne sääliä, he ovat aikuisia julmempia".

lauantai 9. joulukuuta 2006

Ilmarisen polvelle munittu sotkan muna

Sappeni ei todellisuudessa kiehu niin usein kuin annan ymmärtää. Ainoastaan silloin, kun epäonnistun lättyjen paistamisessa tai olen väsynyt ja kohtaan vastoinkäymisiä, räjähtelen.

Silti, siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, olen onnellinen, että yläkerran tappeleva, huutava ja paskaa musaa soittava fiftariperhe on muuttanut pois. Uudet asukkaat ovat jo asettuneet taloksi.

Olemme pian asuneet tässä vuoden. Ihan hyvä paikka tämä on, vaikka meitä olisi kolme.

perjantai 8. joulukuuta 2006

Tulikiveä ja teurasjätettä

Sillä tosiasialla, että minusta saattaa tulla isä, ei ole mitään tekemistä sen tosiasian kanssa, että minulla ei riitä sympatiaa muiden pahaisille kakaroille. Sappeni kiehuu aina, kun rappukäytävä raikuu ulisevista ipanoista. Punaisena kirkuvat sokerihumalassa säntäilevät äidin pikku enkelit ovat ällöttäviä. Olen täysin vakuuttunut, että lasten epäkiitollinen käytös on 90 prosenttisesti kasvatuksen ja hivenaineiden puutosta. Maa on täynnä pahoinvoivia lapsia ja huonoja äitejä, rumia leluja ja muovipaskaan tukehtuva idioottikansa sekä itsensä elintavoilla tappava piittaamaton miessukupolvi. Ja koko kansan Pelsepupi Timo T. A. Mikkonen.

Toisaalta, mietin eilen, kuinka ihanaa olisi olla lastentarhassa töissä. Sillä en minä lapsia vihaa vaan välinpitämättömiä vanhempia.

JK.
Marco Bjurströmin verhoutuminen Linnan juhlissa syntymättömän vasikan nahkaan on nostanut närkästyneisyyden aallon. Bjurströmillä, jolle eläinten oikeudet ovat kovin tärkeitä, ei näytä ainakaan Aamulehden perusteella olevan huono omatunto. "Vauvalehmän nahka on hyvin hienoa materiaalia, ohutta ja pehmeää", hän leuhkii.

Myös takin valmistajalla, turkkuri Jaana Kovasella on sädekehä päänsä päällä: "Kiinassa teurastamiseen suhtaudutaan eri tavalla. Maajussi vie lehmänsä teuraaksi, kun perhe tarvitsee leipää pöytään, ei siellä välitetä onko lehmä tiineenä vai ei." Aivan upeaa, Marco ja Jaana, pumptsipum ja naminami! Te teette hienoa työtä! Vaadin lehmäsikiön jokaisen suomalaisen harteille! On se vaan niin mahtava juttu että huh huh.

sunnuntai 3. joulukuuta 2006

Nimiehdotuksia, raskaustestejä ja troijalaisia hevosia

Eilen illalla kotimatkalla, kun palasimme tupareista, hätkähdyimme. Keskustelimme niin kovin avoimesti, minkä nimen lapselle annamme. Toisaalta, eihän siinä mitään kummallista ole: näitä asioita pohditaan jo ala-asteella. Asian luonnollisuus ja arkisuus vain herätti. Että nyt ei välttämättä pelleillä. Että on tosi kyseessä ja niin pois päin.

Oli miten oli, aamuinen raskaustesti oli negatiivinen.

JK.
Siittiöt säilyvät hengissä keskimäärin yhdestä kolmeen vuorokautta. Tavoitteenamme onkin pitää pataljoonaa munasolun porteilla kytiksellä. Kävihän troijalaisillekin hassusti, kun päästivät kreikkalaisten hepan muuriensa sisään. Sattuman ja kohtalon roolia ei pidä vähätellä.

torstai 30. marraskuuta 2006

Pelastakaa lapset Timo T. A. Mikkoselta

Varmaa on vain se, ettei mikään ole varmaa. Se no hyvä muistaa tässä elämäntilanteessa. Liika varmuus ja ennakointi ei ole hyväksi, niin kuin ei turha vähättelykään. On vain jatkettava elämäksi kutsuttua arpapeliä. Kyllikki Villa on osuvasti kirjoittanut, että "on vain uimataito / luottamus siihen että vesi kantaa".

Turkoosi toi kirjastosta Hanna Hirvosen kirjan "Isä syntymässä. Vauvan odotus, syntymä ja hoito." Vielä en ole muuta kuin selannut teosta. Aion ottaa selvää kaikesta, koen sen velvollisuudekseni - ja oikeudekseni. Kutsukaa minua uudenaikaiseksi isäksi, jos haluatte, mutta minusta on parasta, etteivät roolimallimme kasvatuksessa ole lukkoonlyötyä. Valinnanvapaus, vastuun jakaminen ja sukupuoliroolien purkaminen ovat kaikki kauniita yhdyssanoja, sanapareja ja sekä-että.

JK.
Sappeni kiehui katsellessani tiistaina TV2:n Pelastakaa lapset -iltaa, jossa Timo T. A. Mikkosen annettiin paasata otsasuoni tykyttäen naisvihamielistä liturgiaansa. En ole törmännyt yhtä huonokäytöksiseen ja rasistiseen ihmiseen missään. Onneksi välissämme oli television ruutu ja joitakin kymmeniä kilometrejä.

JJK.
Olen jo pitkään seurannut Jyväskylän yliopiston journalistiopiskelijoiden nettilehden Lehden juttuja. Tämän blogin teemaan sopiva "uutinen" löytyy tämän linkin takaa.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Oikeudenmukaisuudesta

Turkoosi on maininnut tänään useista hedelmöitystuntemuksistaan: nipistelyä, pahoinvointia, huimausta ja hajuaistin voimistumista. Nytkö se alkaa? Näin pian? Kolmen kondomittoman rakastelukerran jälkeen, eikä edes ole todennäköisin ovulaatiokausi?

Jos hedelmöittyminen on totta, kääntyy eräs lehti. Toisinaan tuntuu, että näissä jutuissa luonto käyttää kieroa, käänteistä, logiikkaansa. Eräät ystävät ja tuttavat ovat yrittäneet vuosia lasta, mutta me, jotka emme vielä itsekään tiedä, mitä olemme tekemässä, onnistumme viikossa. Samoin kuin kaikki vahinko- ja yllätysraskaudet. Tämähän on kaikkea muuta kuin oikeudenmukaista.

Mieltä takoo myös suomalainen työetiikka, jonka mukaan työllä saavutetaan oikeutus mihin vain. Työn kuuluu olla fyysistä, kuluttavaa ja kohtuuttoman raskasta. Työ vapauttaa ja ihmisarvo, kunnioitus on siitä kiinni. Lapsikin ansaitaan ainoastaan kovalla huhkimisella. Voiko vauvaa edes rakastaa, jos en ole vuodattanut hikeä ja kyyneleitä prosessin aikana?

Paskanmarjat, Shit berries, antaa tulla vaan!

maanantai 27. marraskuuta 2006

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kersa, ipana, rääpäle, nahkapokaali, vaavi, palomies, pötkö, papu ja toukka. Mitä vielä?

On vaikea kuvitella, että olen paraikaa tilanteessa, jossa ollaan kovaa kyytiä menossa kohti isyyttä. Tai köröttelyähän tämä on, maisemat eivät kovin nopeasti vaihdu.

Tulevaisuus. Mitä sitten tapahtuu? Mitä silloin menetän? Onko elämä sitten yhtäkkiä pelkkää kakkan koostumuksen ihmettelyä? Unohdanko itseni johonkin kadunkulmaan? Täh? Kyllä, jos sen niin kokee, mutta olen päättänyt olla kokematta sitä niin. Ajatuksena on, etten menetä mitään, mistä en muutenkin olisi jo luopunut. Tarraudun asioihin aivan liian helposti, uraudun ja jään junnaamaan.

Elämä rullaa, tilanteet ja vaiheet vaihtuvat, ihmisiä menee ja tulee. Se pitää hyväksyä ja nauttia siitä. En anna lapsen olla este oman elämäni tiellä. Ehkä on jo aika siirtää huomio omasta navasta napanuoran päässä odottavaan tyyppiin - missä ikinä se onkaan. Kuka sinä oletkaan. Kaikki on vasta alussa, nähdään joskus. Kuunnellaan sitten yhdessä Tom Waitsia.

Onko minulla oikeus siihen?

Onko se kovinkaan ihmeellistä, että nainen on miestä innokkaampi lapsenhankkimisprojektissa? Homma on kirjoitettu biologiaan. Tatuoitu ruumiin kieleen. Miehistä panosta ei voi mitenkään verrata yhdeksän kuukauden sijaiskotikokemukseen - synnytyksestä nyt puhumattakaan. Miehellähän ei ole osaa eikä arpaa muuta kuin välillisesti, ja kyllä se mukula syntyy jos on syntyäkseen, vaikkei mies ejakulaation jälkeiseen maailmaansaattohoitoon osallistuisikaan.

Nainen, äiti, luo siteen lapseen jo ennen sen syntymää. Itse asiassa jo ennen siittämistä. Äitiys määrittää naisen identiteettiä kärjistetyn voimakkaasti. Jopa niin paljon, että naiset, jotka eivät halua lasta tai kykene saamaan sellaista, kokevat itsensä huonoiksi ja epäonnistuneiksi ihmisiksi. Miehellä ei vastaavaa taakkaa ole. Vanhemmuus, isyys, ei määritä miestä samalla tenholla.

Meillä se kävi näin: Turkoosi on puhunut toiveistaan, haaveistaan, vauvannäkemisitkuistaan. Olemme keskustelleet aiheesta lukuisia kertoja. Olemme molemmat jarrutelleet, kiihdyttäneet, olleet avoimia ja pelokkaita – niin kuin näissä hommissa kuuluukin. Turkoosi on saattanut kehonsa puhtaaksi e-pillerien myrkyistä vuosi sitten. Vielä ei voi väittää, että olisimme valmiita (voiko kukaan olla?) Nyt kuitenkin olemme antaneet Tiikerinsilmälle mahdollisuuden. Tule jos haluat. Tule tule.

Vielä on vaikea vastata kysymykseen haluanko lasta. Niin kylmältä kuin se ehkä kuulostaakin, en tiedä haluanko. Totta kai otan kaiken vastaan, taatusti rakastan, tunnustan, opetan ja säteilen, mutta onko minulla oikeutta siihen, kun minä en halua?

Näin se käy

Me jätimme ehkäisyn pois.