Syysisyys

Yö ei ole pimeä päivä

2007-09-21T09:57:00.000+02:00

Olen varma että vauvoilla on salattua tietoa. Tai pikemminkin taitoa.

Laps aistii herkästi, jos ympäristö ei ole miellyttävä, jos aikuinen on ärtynyt tai vihainen, jos kaikki ei ole turvallista ja lämpöistä. Keskosilla on todettu usein olevan aistiyliherkkyyttä. Sen täytyy ulottua kaikkiin aisteihin.

Olen luonut pienokaiseemme vasta viime päivinä todella kiinteän siteen. Viime yönä tunsin samaa kuin vasta ihastuneena.

Analogia

2007-09-20T16:33:00.000+02:00

Pienen lapsen kanssa elämisessä on jotain samaa kuin villissä opiskelijaelämässä. Ainakin tänä aamuna opinahjossa pääsin samalle aaltopituudella heidän kanssaan, jotka olivat riekkuneet kapakoissa aamutunneille.

Olimme molemmat yhtä väsyneitä valvotun yön jäljiltä.

Googlauslista: Jukka Orma, Jekovit, Humen giljotiini ja kategorinen imperatiivi

2007-09-18T14:29:00.001+02:00

Kaksi ensimmäistä yötä kotona keskosen kanssa menivät valvoessa. Ensimmäisenä olimme niin hermoina, että laps takuulla aisti sen ja siksi itsekin stressasi, vänisi ja piti meitä kaikkia hereillä. Toisaalta ehkä puimme hänet liian kevyesti (emme jostain syystä tajunneet, että kotonamme on yli viisi astetta viileämpää kuin sairaalassa!) emmekä osanneet syöttää kunnolla. Toinen meni jo vähän paremmin, mutta silti kaikki oli aivan liian hassua. Niinä öinä olimme niin sanotulla kotilomalla - eli saimme treenata tulevaa varten. Mietimmekin, että voiko tämän palauttaa ja vaatia rahoja takaisin, kun ei se vastannut lupauksia äärettömästä onnesta ja autuudesta.

Kolmas yö sujui jo paremmin. Laps syö paremmin (osaamme syöttää kunnolla ja hän osaa imeä anatomisesta tutista kuin Gargantua konsanaan) ja nukkuu rauhallisemmin. Jatkuva nälkä ja vilu ovat korvautuneet kylläisyydellä ja lämpöisyydellä. Myös vanhemmat ovat kokeneempia.

Onpas opettavaista puuhaa. Vasta puolitoista kuukautta sitten osasin ainoastaan pitää kättä keskosen päällä. Siitä eteenpäin kaikki onkin tapahtunut vauhdilla. Odotan innolla, mitä kaikkea tuleman pitää. Mitä viikon kuluttua, mitä kuukauden tai vuoden päästä osaan ja ymmärrän?

Mitä suuria onnistumisentunteita voikaan kokea hoitopöydällä (kun harson onnistuu taitella yhdellä kädellä itkevä vauva olkapäällä ja suoriutuu koko operaatiosta kunnialla ja vähillä fyysisillä ja henkisillä vaurioilla) tai imettäessä (kyllä, minäkin olen saanut osallistua tuttypulloimettämisen iloihin, kun tyyppi ei vielä yllä tissillä mainittaviin onnistumisiin) tai nukuttaessa (kun vänisevä vauva simahtaa syliin, josta sen vähän ajan kuluessa kykenee ninjamaisella rauhallisuudella siirtämään unilaariin).

Pieniä iloja: kun laps katsoo suoraan silmiin ja ihmettelee maailmaa epäilevästi, kun hän nuupahtaa syliin ja alkaa tuhistaa sekä muut pienet ihmeet, joita tämän yhden kanssa on jo kokenut.

Totuus seuraa perästä

2007-09-15T10:21:00.000+02:00

Lehti uutisoi:

Äitiyspakkaus voi tehdä lapsesta homoseksuaalin

(NÄRPIÖ) Äitiyspakkauksissa on havaittu suuria puutteita. Pakkauksista puuttuvat selvästi vaatteet, jotka tekisivät lapsista joko suoraselkäisiä heteromiehiä tai pikkuprinsessoja.

Sen sijaan pakkauksissa on vaatteita, jotka aiheuttavat lähinnä uusissa vanhemmissa hämmennystä: sopivatko vaatteet tytöille vai pojille? Samalla hämmennyksen uskotaan leviävän myös vauvoihin, joiden sukupuoli-identiteetti on näin vaarassa.

Tutkija Eija Vouhotus kertoo, että useat närkästyneet vanhemmat ovat vaatineet asiaan parannusta.

"Eräskin nainen kertoi, kuinka äitiyspakkaus teki hänen lapsestaan homon. Pakkauksen vaatteiden väreinä oli keltainen ja vihreä, mikä aiheutti pojassa selvän kierouman", kertoo Vouhotus.

Useat äidit ovatkin vaatineet valtiolta parannusta ilmaiseen äitiyspakkaukseen. Mukaan halutaan muotivaatteita sekä desing-koruja raskaudesta toipuville äideille.

Lisäksi vaatteiden kokoon tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota.

"Kyllä siellä pitäisi olla muutakin kuin keskikokoisia vaatteita. Meidän Matti ei näihin mahtunut, ja toisaalta naapurin pienelle Saaralle vaatteet olivat liian isoja", nimimerkki Maailman tuska tilittää netin keskustelufoorumeilla.

Lehden haastattelema järkianalyytikko Aivo Toimi suosittelee valittaville vanhemmille joko hallittua hedelmöityksen ajoitusta, jolloin lapsi syntyy kesällä eikä tarvitse vaatteita ensimmäisten kuukausien aikana, tai - mieluummin - syntyvyyden säännöstelyä pillereillä tai lopullisella leikkauksella.

"Se on pieni toimenpide, ja taas on yksi turhan nillityksen aihe vähemmän."

---

PS. Me emme ottaneet äitiyspakkausta.

Strategiset mitat

2007-09-03T21:16:00.000+02:00

Lapsemme sai tänään postia. ******* ***** ****** sai kelakortin. Hullua!

Huomenna hän täyttää 1 kuukauden. Tänään hän painoi 1815 grammaa, oli 43,5 cm pitkä ja päänhalkaisijaltaan 31/3,14 senttimetriä.

Odotus jatkuu

2007-08-26T14:19:00.000+02:00

Eilen se iski. Jokin masennuksen kaltainen. Toivo ja rakkaus väistyivät, kun päällimmäisenä oli vain ahdistus paikallaanjunnaamisesta. Odotus on tuskainen, koti tuntuu turhalta paikalta, aivan kuin jotain puuttuisi. Niin kuin puuttuukin.

Tieto ja ymmärrys siitä, että se hetki, jolloin lapsen saa kotiin, on joka päivä lähempänä, ei nyt lohduta. Koska ihminen ei aina voi vain järkeillä. Joskus pitää tunteakin. Ja pelätä.

Tilanne elää aivan liian hitaasti, vaikka joka päivä kuulemmekin uutisia. Hän painaa jo 1495 grammaa ja tuntuu kämmenen alla hieman paksummalta ja jänteikkäämmältä. Poskissa on matskua.

Susiparin tunnustukset

2007-08-24T19:51:00.000+02:00

Kävin tänään tunnustamassa isyyteni. Papereiden mukaan lapsemme on syntynyt "avioliiton ulkopuolella". Lastenvalvojan luona piti nyökytellä, että juu, kyllähän minä tiedän mihin olen ryhtymässä ja, että juu, olen siittäjä.

Onko se avioliitossa sitten jotenkin selvempää?

Miten on mahdollista, että maassa, jossa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan, avoliitossa eläviä voidaan nöyryyttää kyseisillä toimenpiteillä? Totta kai on tapauksia, jossa kuvio ei ole niin selviö ja että lapsen ja vanhempien oikeuksiahan tässä puolustetaan, mutta tässä tapauksessa laki syrjii aviottomia.

Valtio pakkonaittaa ihmisiä.

Keskoskaappijuoppo

2007-08-23T21:39:00.000+02:00

Hienoa! Lapsemme oppii tuntemaan alkoholin hajun jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Joka ikinen kerta, kun tungemme kätemme keskoskaappiin, joudumme liottamaan käpälämme desinfiointiaineessa.

Muistojeni sairaalat

2007-08-19T19:54:00.000+02:00

Vielä reilut kaksi viikkoa sitten en olisi uskonut, että sairaala tulee olemaan toinen kotini seuraavan parin kuukauden ajaksi. Viikossa vietän reilun vuorokauden sairaalassa poikaa hoitaen.

Olen aina ahdistunut noiden laitosten läheisyydessä. Ne ovat pelottaneet ja masentaneet, vaikka minulla on niistä lähes poikkeuksetta vain positiivisia muistijälkiä.

Olen joutunut ainoastaan kerran (syntymän lisäksi) viettämään tovin potilaana lasareetissa. Silloinkin olin pieni ja operaatio kovin sympaattinen kitarisojen leikkuu. Sen jälkeen tarjoiltiin jäätelöä ja tuotiin lempparisarjakuviani.

Joskus olimme Lapuan/Seinäjoen/vastaavan sairaalan pihalla omenavarkaissa.

Vein kaverini lukiossa Kokkolan sairaalaan keskellä yötä, koska hän oli hyppinyt makuupussilla, kaatunut ja katkaissut etuhampaansa pihakiveykseen.

Nyt olen tullut sinuiksi kotikaupunkini suunnattoman sairaalakompleksin kanssa. Ensimmäiset kerrat, kun kävin katsomassa Turkoosia raskausmyrkytyksen jälkeen, olin paskanjäykkänä ja ahistunut. Sittemmin kuljen käytävillä luontevasti, olen välittämättä vastaantulevista kalpeista, surullisen väsyneistä potilaista. Osastolle kuljetaan hissikuilusta, joka vaikuttaa romuvarastolta. Rappukäytävän ainoa henkilöhissi ei yleensä toimi.

Kaiken sen jaksaa, kun pääsee perille, jossa odottaa suurisilmäinen pieni käärö, jolla on maailman valloittavimmat raajat.

Huolen pitoa

2007-08-17T12:34:00.000+02:00

Kun on päättänyt tehdä lapsen, voi olla varma, että huolen määrä kasvaa tasaisesti - ellei eksponentiaalisesti. Huolehtiminen ja huolissaan oleminen voi olla raskasta, mutta kun miettii asiaa, voi vain olla onnellinen, että on huolissaan, sillä se tarkoittaa sitä, että rakastaa.

Voiko olla sen kauniimpaa?

On tää vaan projekti - ikinä se ei jätä rauhaan. Elämän loppuun asti saa olla huolissaan ja peloissaan.

Elämää ei suunnitella

2007-08-12T18:58:00.000+02:00

Ei, tarkemmin: elämää pitää suunnitella, mutta sitä ei voi.

7 päivää ja 7 yötä

2007-08-11T21:01:00.000+02:00

Tasan viikko sitten istuin synnytysosaston päiväsalissa ja odotin puolison näkemistä - ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen. Olin käynyt katsomassa lastani, kävellyt kuin unessa aution leikkausosaston läpi. Taatusti jokin suojelee tällaisissa tilanteissa, sumentaa aistit ja turruttaa mieleen "väärien" ajatusten varalta. Kaikissa tilanteissa ei ole hyväksi ymmärtää kaikkea. Keisarileikkauksen aikana vieressä istuvan on ihan hyvä keskittyä potilaaseen, ei omiin pelkoihinsa. Ääritilanteissa alkaa helposti suojella rakkaitaan. Muiden puolesta on myös helpompi huolestua. Kun on tosi kyseessä, itsensä on helppo unohtaa.

Takana on rankka viikko. Turkoosi kotiutui tiistaina. Laps säilyy tarkkailussa vielä pitkään. Ainakin laskettuun aikaan saakka. Ristiriita, että me olemme täällä ja hän siellä, on suuri. Toisaalta, totta kai, on parasta, että hän on siellä saaden parasta mahdollista hoitoa. Toisaalta vain tuntuu kovin väärältä, ettemme saa elää hänen ihonsa ja kehonsa lähellä. Rakkautemme kiteytyy kaipuuseen ja tiivistyy satoihin kuviin, joita olemme ottaneet hänen viikon pituiselta taipaleeltaan.

7 päivää on pitkä ja lyhyt aika. Elämän mittakaavassa se on yksi ohikiitävä hetki. Keskosvauvan alkuelämässä se on tuskallisen pitkä. Viikon aikana hän joutuu tosissaan kamppailemaan selviytyäkseen. Ensimmäiset päivät ovat kaikkein kriittisimmät. Todennäköisyydet nousevat päivä päivältä. Nyt hän hengittää jo ihan ite.

Ja hänen itkunsa on niin sydäntäriipivä.

Kesken kaiken

2007-08-06T13:48:00.000+02:00

Edellinen päivitys on toukokuulta. Onko siitä todellakin kulunut näin pitkä aika?

Ilmeisesti.

Aika on lipunut vääjäämättömästi kohti elämän käännekohtaa. Syntymää. Koko tämä odotus on ollut niin intiimiä ja henkilökohtaista, etten ole osannut kertoa siitä juuri mitään. Sanat ovat liukuneet sormien väleistä sitä mukaa, kun olisi ollut uutta kerrottavaa.

Sitten tapahtuu se, mitä ei saata odottaa.

Torstainen neuvolakäynti kääntää asiat päälaelleen. Meidät passitetaan sairaalaan tarkempaa syyniä varten. Turkoosi joutuu vuodelepoon. Syynä: korkea verenpaine ja muut raskausmyrkytyksen oireet. Aika hidastuu. Menee päivä ja toinen, jonka aikana en pysty avaamaan suuta itkemättä. Aika pysähtyy. Kolmet testit joka päivä. Aina vaan odotetaan, mutta vääjäämätön on edessä.

Lauantaina vastaava lääkäri tekee päätöksen. Tänään leikataan. Sikiö. Ulos. Siitä huolimatta, että tieto ratkaisusta on olemassa, saamme lopulta noin tunnin aikaa valmistautua.

Uskon, ettei sellaiseen voi valmistautua. Täytyy vain luottaa ja näyttää se hänelle, joka joutuu jättämään kaiken kesken.

Vuodeosasto jää taakse, kun ovet avautuvat. En muista mitä käytäviä pitkin kurvailemme. Kävelen vieressä, katson silmiin, kosketan poskea. "Kaikki järjestyy", sanon niin kuin niin monena aiempana päivänä. Uskon siihen edelleen. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Luen tiedot leikkauksen kulusta yhdestä taitellusta aanelosesta moneen otteeseen, enkä tajua siitä mitään.

Katson nurkasta, kuinka anestesialääkäri etsii oikeaa nikamanväliä, ja kuinka Turkoosista tulee sankarini. Lopun aikaa istun naisen pään vierellä ja pidän kiinni, silitän, puhun, ja puhun. Kuuntelen ja rakastan.

Hento parkaisu nostaa kyyneleet silmiin. "Kumpi se on", joku kysyy. Kätilö käärii nyytin, josta ehdin nähdä vilauksen. Pää. "Onneksi olkoon. Teille on syntynyt pieni poika."

Hän on ulkona ja elossa. Hän on pieni, mutta elossa. Sillä hetkellä vain se on tärkeintä. Vaikeaa on se, että hänet viedään pois. Keskolaan. Ja pian vietäisiin myös Turkoosi. Toiseen suuntaan. Minä jään paikoilleni, odotuskäytävään odottamaan. Kätilö käy kertomassa kaiken olevan kunnossa.

Kuluu ainakin puoli tuntia. Soitan isovanhemmille. En tiedä, en todellakaan tiedä, kauanko aikaa kuluu.

Kävelen hoitajan kannoilla keskolaan ja tärisen. Näen hänet siellä. Lasikaapissa, letkuissa ja avuttomana. Alle 1,2 kiloa, reilut 40 senttimetriä. Aivan liian aikaisin tähän todellisuuteen revittynä. Mutta tiedän, että se on ainoa keino.

Pari päivää on kulunut. Turkoosi on toipunut. Myös tulokas on selvinnyt vaikeimman yli. Hän on sitkeä. Hän koittaa hengittää itse, hän yrittää käsitellä äidinmaitoa. Hänellä on lämmin ja mahdollisimman turvallinen pesä. Hänellä on hyvät hoitajat ja rakastavat vanhemmat, jotka ovat vielä itsekin aika keskeneräisiä.

Meille oli varattu yli kaksi kuukautta aikaa valmistautua, mutta saimmekin tunnin. Synnyimme keskosina vanhemmiksi. Sen lisäksi, että emme vielä osaa mitään, meidän on samalla ajateltava tulevaa ja pidettävä mielessä, ettei hänelle sellaista välttämättä suoda.

Kevätisyys

2007-05-22T17:56:00.000+02:00

Aloittaessani tätä blogia en ajatellut otsikkoa niin konkreettisesti. Nyt kuitenkin syysisyys näyttää mitä todennäköisimmältä. Todennäköisyys, että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin, kasvaa päivä päivältä. Tuoreimpien ennusteiden mukaan laskettu aika, 11. lokakuuta ylittynee, mutta "ei me sitä enää aleta muuttaa".

Käsiinsä rykivä naistentautien lääkäri tarkisti, että mukulamme on kunnossa. Sikiö piti käsiään kovasti korvillaan, minkä voisi ajatella tarkoittavan sitä, että hän ei nauti ultraäänestä. En minäkään pitäisi, luulisin. Kunnossa oli, vaikka pää pieneksi on jäänytkin. Kuitenkin: "Ei poikkeavuuksia". Huokaus ja helpotus. Tästä on hyvä jatkaa. Mahakin on pulpahtanut kauniisti pihalle. Äitiydelle voi vain olla kateellinen.

Isyys on... by Google

2007-04-09T17:07:00.000+02:00

Isyys on asennelaji

ISYYS ON TÄTÄ - OTA TAI JÄTÄ

Isyys on viime vuosikymmeninä ollut monien uusien haasteiden ja muutosvaatimusten edessä ja isien asema perheessä on puhuttanut viime vuosina runsaasti

Isyys on miehelle hienoa mutta haastavaa

Isyys on iloinen asia

Isyys on vahvistettu vasta, kun maistraatti on hyväksynyt tunnustamisen

Isyys on pehmentynyt

Miehille isyys on usein järjen, tahdon ja vastuunoton asia

Isyys on syksyn epäsuora puheenaihe

Isyys on elämän mittainen asia

Oppaista ja tisseistä

2007-04-09T10:47:00.000+02:00

Pitävätkö odotusajan oppaat miehiä täysinä riemuidiootteina? Ainakin siltä vaikuttaa, kun niitä lueskelee. Esimerkiksi neuvolasta saatu Vauvan odotus isälle/äidille -kirja on raivostuttavaa luettavaa. Miestä pidetään aivottomana, kömpelönä, kotitöihin osallistumattomana, vastuuttomana pässinä, jota täytyy opastaa kädestä pitäen joka tilanteeseen. Totta kai oppaiden tehtävä on selostaa perinpohjaisesti, mitä kaikkea pitää osata ottaa huomioon, mitä naisen kehossa tapahtuu jne., mutta pitääkö tyylin silti olla paapova ja miestä lähtökohtaisesti aliarvioiva?

Esimerkkejä em. kirjasta:

"14. viikko. Tässä vaiheessa raskautta alkaa aikaisempi huoleton elämä olla taaksejäänyttä aikaa."

Kyllä, sellaista se miehen elämä on - huoletonta, vastuutonta ja helppoa poikamiehen/miespojan elämää.

"15. viikko. Oletko aivan varma, että otat riittävästi osaa kotiaskareisiin, ruoanlaittoon ja siivoukseen? Hoivaaminen on hieno sana, mutta pelkillä puheilla ei keitetä perunoita tai tampata mattoja..."

Niin, miehethän eivät tunnetusti osallistu kotitöihin.

Kirjassa toistetaan pakonomaisesti, kuinka mies ei voi olla valmis missään vaiheessa (toisin kuin äiti, joka on joka käänteessä ajan tasalla). Kaikki tulee yllätyksenä! Olenko minä väärässä, kun tuntuu siltä kuin olisi tiedostamatta valmis kaikkiin muutoksiin?

Ja jos oppaisiin on uskominen, raskausaikana parasta on tietenkin se, että naisen rinnat kasvavat. Pienistä rinnoista pitävät miehet, raskaana olevat naiset eivät ole teitä varten.

Oi miten suuria voimia!

2007-04-05T16:16:00.000+02:00

Näin tänään hänen pienen peukkunsa.

Hän oli hereillä ja liikkuvainen. Elossa ja kunnossa. Jo jotenkuten tunnistettava Ihminen. En ole osannut ajatella, pelätä, toivoa. En ole halunnut menettää yöuniani tämän takia. Oikeastaan olen ollut niin väsynyt, että juhlava ultraäänikatsaus meni omalla painollaan. En osannut sanoa mitään.

Olen liikuttunut ja tosissani. Se riittänee.

---

Viikonloppuna kävelimme hautausmaalla katselemassa nimiä. Löytyikin.

Salaisuuden paljastamiseen liittyviä käytäntöjä

2007-03-27T09:44:00.000+02:00

Pian voimme lakata piilottelemasta aiheeseen liittyviä opuksia. Kirjahyllyssä on jo tilat kirjoille.

Pian voi kaupoissa ja kirjastoissa selailla avoimesti tiettyjä lehtiä. (Vaikka harvassa on mitään selattavaa.)

Pian ehkä jo osaa Nähdä tarpeellisia tarvikkeita.

Pian ehkä itsekin tajuaa tilanteen vakavuuden.

Käytäntö ja teoria

2007-03-27T09:29:00.000+02:00

Olen päättänyt aloittaa miettimään omaa isyyttäni. Johan tässä ollaan jo kahdennellatoista viikolla. Pian kolmannellatoista. Kolme kuukautta. Luumunkokoinen. Pian se jo näyttää tunnistettavalta. Voi helvetti, sehän muuttaa pian jo pois kotoa!

On aloitettava lukemaan Hanna Hirvosen Isä syntymässä ja Juhani Seppäsen Ensimmäinen sana on isä -kirjoja. Ensiksi mainittu on käytännönläheinen, konkreettisia neuvoja antava teos. Jälkimmäinen on enemmän asenteellinen, henkilökohtainen ja ajatuksia herättävä. Luulisin. Molempia tarvitaan. Sekä mielen että käsien valmennusta. Käytäntöä ja Teoriaa. Asennetta ja Rutiinia. Mieltä ja Ruumista. Kolikon kaksi puolta, näkökulma, ristivalotus. Ilman tätä en selviäisi, mutta enköhän minä selviä.

Olemme kriisissä, sillä emme ole keksineet, millä kutsumme sitä. Toistaiseksi se on ollut vain lieriö, tsygootti, tyyppi ja Se, mutta tuolle nimenomaiselle henkilölle emme ole keksineet mitään sopivaa nimeä. Mikä sopisi sen persoonaan? Paha sanoa. Todella paha.

Hänen mahansa kasvaa jo. Ja se on kaunis.

Laskutelineiden lasku

2007-03-08T13:23:00.000+02:00

Olemme kymmenennellä viikolla.

Tähän asti tämä projekti on tuntunut niin henkilökohtaiselta, että olisi ollut kiusallista kirjoittaa - esimerkiksi siitä, kuinka kehossaan tapahtuu muutoksia, kuinka arki saa uusia ulottuvuuksia, järjestyksiä, itsestäänselvyyksiä. Tämä kaikki on ollut meidän kahden välinen intiimi tapahtuma, jonka jakaminen ei ole tullut kuuloonkaan. Edes anonyymisti. Täällä tai muualla.

Vasta nyt koko kuvan alkaa hahmottaa: me olemme osa jotain merkittävämpää, laajempaa, uutta sosiaalista elämää, mutta olemme silti sidotumpia toisiimme. Rakastan aina vain enemmän, eikä sitä lainkaan tarvitse miettiä sen enempää. Meillä on side, mutta kaunis sellainen. Olen rauhallisempi ja seestyneempi kuin aikoihin.

Yritän opetella kirjoittamaan tästä kaikesta. Kaikista läheisimmät jo tietävät. Toiset yllättyivät, toiset eivät, mutta kaikki ovat ilahtuneet ja näyttäneet sen ehkä selvemmin kuin me itse. Vasta tänään, Naistenpäivänä, olemme nähneet Hänet Ihmisenä, ja hymyilleet toisillemme toiveikkaana.

Kuja, joka löytyi kartasta: oli jo aikakin

2007-02-08T00:00:00.000+02:00

Nyt se alkaa. Hiljaisuus. Pitäisikö tuntua - sisuskaluissa/munissa/ytimissä?

Kälyni synnytti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pojan. Kolmannen. Me aloitamme nyt. Ei yhtään liian aikaisin tai myöhään.

Auringon alla ei mitään uutta

2007-01-28T16:58:00.000+02:00

Isyys ei ota tuulta alleen.

Aivan kuin aika olisi pysähtynyt - tai oikeammin aivan kuin se lipuisi huomaamattomasti. Ohitse. Köröttelyä ja kellumista jossain aistittomassa mutta pehmeässä tilassa.

Silti, elo on helppoa ja mutkatonta. On suunnitelmia ja mahdollisuuksia. Haasteita. Tätäkö turvallisuus - positiivisessa mielessä - on? Se, mikä oli nuorempana kirosana, on nyt yksi elämän tärkeimmistä asioista. Turvallisuus, rauha ja rakkaus. Näillä eväillä eteenpäin, niin mikään ei kaadu päälle. Ei lapsettomuus tai edes hedelmöittymättömyys.

Ikuisuusprojekti

2007-01-12T16:25:00.000+02:00

Onko se kaikilla yhtäaikaa näin piinaavaa ja pitkäpiimäistä?

Homma on jäissä, ei ole ollut halua saatikka mitään sanottavaa. Mitäs tässä jaarittelemaan, kun mitään ei tapahdu. Helvetisti oireita, mahdollisia raskauden merkkejä, mutta ei mitään konkreettista. Sunnuntaina on seuraava testikerta. Ei sitä oikein osaa edes ajatella. Kun ei odota, ei voi pettyä jne.

Odotus on alkanut arkistua. Enää ei ole samanlaista stressiä kaikesta mahdollisesta kuin alkuaikoina. Turhautuminen, väsymys, välinpitämättömyys ovat kehässä myös. Päällimmäisenä pinnalla on silti toivo.

Elkää peljätkö, ystäväisein, raportoin kyllä kun jotain tapahtuu. Kun jokin liikahtaa tai kun oikeanväriset viivat tulevat esiin.

Isoäidinrakkaudesta ja geeniperimästä

2006-12-20T21:20:00.000+02:00

Kumpi voittais, jos ne tappelis, vanhempien vai isovanhempien riemu? Mummot, vaarit, papat, taatat ja tuorat sädehtivät lastenlastensa edessä. Aivan kuin lapsia tehtäisiin heidän ilokseen. Totta kai verisukulaisilla on täysi oikeus jälkeläisiin, mutta viime kädessä lapset ovat vanhempiensa ikeen alla.

Minä ainakin aion kieltää sukulaisiani antamasta tiettyjä asioita lapselleni: militaristisia tai sukupuolirooleja uusintavia typeriä leluja, nallepuh- ja muuta disneykrääsää, ällöttäviä karamelleja, huonolaatuisia lastentarvikkeita ja kaikkea ideologiamme vastaista.

On asioita, joita tahtoisin ja en tahtoisi lapseni perivän geeneistäni. Tahtoisin: kauniit siniset silmät, luonteen, tietyt kasvonpiirteet, viisauden. En tahtoisi: nenää, korvia ja pyöreyttä (joita kaikkia inhosin itsessäni lapsena - en tahdo, että lapseni tuntee samoin, vaikka tuskin sitä voi estääkään), ujoutta.

Turkoosilta tahtoisin paljon kaikkea.

Kuule Ismo, ei se niin ruma sana loppujen lopuksi ole

2006-12-19T22:57:00.000+02:00

Koska tämä on nyt tällaista odottelua ja kaipailua, tulin vain sanomaan, että olen onnellinen. Olen löytänyt ihmisen, jota rakastaa. Jota saan, voin ja haluan rakastaa. Että tällaista tämä on.

Pieni syntymä

2006-12-16T20:35:00.000+02:00

Se, joka väittää, että lapsentekemisestä on romantiikka kaukana, on väärässä. Mielestäni mikään ei ole kauniimpaa kuin orgasmin hetkellä havahtua siihen, että tästä kaikki saattaa saada alkunsa.

Niin kuin 15 minuuttia sitten.

Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi styränki

2006-12-16T13:33:00.000+02:00

Olin esittämässä kummilapsen nelivuotissyttäreillä paperinukkeversiota tiernapojista. Puolen tunnin harjoittelusta huolimatta esitys saavutti suosion. Voi improvisaation autuutta ja riemua. Mitä tehdä, kun vuorosanat hukkuvat tai puhelin alkaa soida kesken kaiken? Eipä muuta kuin etiäpäin. Vähän piti modernisoida, sillä lasten murhaamisesta kertova tarina ei välttämättä sovi pilttien kekkereihin.

Lasten riemu on ihanaa, mutta niin on myös aikuisten, sillä se ei ole niin pakotonta tai helppoa. Iloitkaa, riemuitkaa, hyvät ihmiset! Aina on syytä. Aivan varmasti.

Maailma on mehua, keksiä ja seksiä

2006-12-14T17:08:00.000+02:00

Lapsentekeminen on jäänyt taka-alalle elämässä. Loppuvuoden kiireet, kalmanlinjat ja tentit ovat vieneet kaiken ajan ja energian, ettei tuota toista projektia ole tullut ajateltua aivan 24/7. Ensi viikon alussa olisi taas kriittinen hetki, jolloin olisi mahdollisuus saattaa pulla uuniin. Harmi vain, että saatamme Turkoosin kanssa olla eri paikkakunnilla juuri otollisimpina aikana. Näinkö meitä koetellaan?

Ystäväpariskunta kertoi, että he todella tekivät omat lapsensa (2 kpl). Kolme kertaa neljässä tai neljä kolmessa päivässä. Pidennetyn viikonlopun mittaisella määrätietoisella pelehtimisellä pitäisi homma hoitua. Niin, siis seksillähän ihmiset useimmiten tehdään. Ainakin meidän kyläkoulun biologiantunneilla niin väitettiin. Tiedä sitten, onko minua vedätetty pahemman kerran.

Pelottaa jo etukäteen, että miten (vielä pilkkeenä yhden jos toisenkin silmäkulmassa kiiltelevät) jälkeläiset mahtavat pärjätä täällä. Niin kuin Absoluuttisen Nollapisteen hienossa Raami-kappaleessa lauletaan: "Ohjaaja oli luulossa että lasten maailma on mehua ja keksiä / vaan penikat ei tunne sääliä, he ovat aikuisia julmempia".

Ilmarisen polvelle munittu sotkan muna

2006-12-09T18:10:00.000+02:00

Sappeni ei todellisuudessa kiehu niin usein kuin annan ymmärtää. Ainoastaan silloin, kun epäonnistun lättyjen paistamisessa tai olen väsynyt ja kohtaan vastoinkäymisiä, räjähtelen.

Silti, siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, olen onnellinen, että yläkerran tappeleva, huutava ja paskaa musaa soittava fiftariperhe on muuttanut pois. Uudet asukkaat ovat jo asettuneet taloksi.

Olemme pian asuneet tässä vuoden. Ihan hyvä paikka tämä on, vaikka meitä olisi kolme.

Tulikiveä ja teurasjätettä

2006-12-08T09:22:00.000+02:00

Sillä tosiasialla, että minusta saattaa tulla isä, ei ole mitään tekemistä sen tosiasian kanssa, että minulla ei riitä sympatiaa muiden pahaisille kakaroille. Sappeni kiehuu aina, kun rappukäytävä raikuu ulisevista ipanoista. Punaisena kirkuvat sokerihumalassa säntäilevät äidin pikku enkelit ovat ällöttäviä. Olen täysin vakuuttunut, että lasten epäkiitollinen käytös on 90 prosenttisesti kasvatuksen ja hivenaineiden puutosta. Maa on täynnä pahoinvoivia lapsia ja huonoja äitejä, rumia leluja ja muovipaskaan tukehtuva idioottikansa sekä itsensä elintavoilla tappava piittaamaton miessukupolvi. Ja koko kansan Pelsepupi Timo T. A. Mikkonen.

Toisaalta, mietin eilen, kuinka ihanaa olisi olla lastentarhassa töissä. Sillä en minä lapsia vihaa vaan välinpitämättömiä vanhempia.

JK.
Marco Bjurströmin verhoutuminen Linnan juhlissa syntymättömän vasikan nahkaan on nostanut närkästyneisyyden aallon. Bjurströmillä, jolle eläinten oikeudet ovat kovin tärkeitä, ei näytä ainakaan Aamulehden perusteella olevan huono omatunto. "Vauvalehmän nahka on hyvin hienoa materiaalia, ohutta ja pehmeää", hän leuhkii.

Myös takin valmistajalla, turkkuri Jaana Kovasella on sädekehä päänsä päällä: "Kiinassa teurastamiseen suhtaudutaan eri tavalla. Maajussi vie lehmänsä teuraaksi, kun perhe tarvitsee leipää pöytään, ei siellä välitetä onko lehmä tiineenä vai ei." Aivan upeaa, Marco ja Jaana, pumptsipum ja naminami! Te teette hienoa työtä! Vaadin lehmäsikiön jokaisen suomalaisen harteille! On se vaan niin mahtava juttu että huh huh.

Nimiehdotuksia, raskaustestejä ja troijalaisia hevosia

2006-12-03T12:24:00.000+02:00

Eilen illalla kotimatkalla, kun palasimme tupareista, hätkähdyimme. Keskustelimme niin kovin avoimesti, minkä nimen lapselle annamme. Toisaalta, eihän siinä mitään kummallista ole: näitä asioita pohditaan jo ala-asteella. Asian luonnollisuus ja arkisuus vain herätti. Että nyt ei välttämättä pelleillä. Että on tosi kyseessä ja niin pois päin.

Oli miten oli, aamuinen raskaustesti oli negatiivinen.

JK.
Siittiöt säilyvät hengissä keskimäärin yhdestä kolmeen vuorokautta. Tavoitteenamme onkin pitää pataljoonaa munasolun porteilla kytiksellä. Kävihän troijalaisillekin hassusti, kun päästivät kreikkalaisten hepan muuriensa sisään. Sattuman ja kohtalon roolia ei pidä vähätellä.

Pelastakaa lapset Timo T. A. Mikkoselta

2006-11-30T18:13:00.000+02:00

Varmaa on vain se, ettei mikään ole varmaa. Se no hyvä muistaa tässä elämäntilanteessa. Liika varmuus ja ennakointi ei ole hyväksi, niin kuin ei turha vähättelykään. On vain jatkettava elämäksi kutsuttua arpapeliä. Kyllikki Villa on osuvasti kirjoittanut, että "on vain uimataito / luottamus siihen että vesi kantaa".

Turkoosi toi kirjastosta Hanna Hirvosen kirjan "Isä syntymässä. Vauvan odotus, syntymä ja hoito." Vielä en ole muuta kuin selannut teosta. Aion ottaa selvää kaikesta, koen sen velvollisuudekseni - ja oikeudekseni. Kutsukaa minua uudenaikaiseksi isäksi, jos haluatte, mutta minusta on parasta, etteivät roolimallimme kasvatuksessa ole lukkoonlyötyä. Valinnanvapaus, vastuun jakaminen ja sukupuoliroolien purkaminen ovat kaikki kauniita yhdyssanoja, sanapareja ja sekä-että.

JK.
Sappeni kiehui katsellessani tiistaina TV2:n Pelastakaa lapset -iltaa, jossa Timo T. A. Mikkosen annettiin paasata otsasuoni tykyttäen naisvihamielistä liturgiaansa. En ole törmännyt yhtä huonokäytöksiseen ja rasistiseen ihmiseen missään. Onneksi välissämme oli television ruutu ja joitakin kymmeniä kilometrejä.

JJK.
Olen jo pitkään seurannut Jyväskylän yliopiston journalistiopiskelijoiden nettilehden Lehden juttuja. Tämän blogin teemaan sopiva "uutinen" löytyy tämän linkin takaa.

Oikeudenmukaisuudesta

2006-11-28T13:29:00.000+02:00

Turkoosi on maininnut tänään useista hedelmöitystuntemuksistaan: nipistelyä, pahoinvointia, huimausta ja hajuaistin voimistumista. Nytkö se alkaa? Näin pian? Kolmen kondomittoman rakastelukerran jälkeen, eikä edes ole todennäköisin ovulaatiokausi?

Jos hedelmöittyminen on totta, kääntyy eräs lehti. Toisinaan tuntuu, että näissä jutuissa luonto käyttää kieroa, käänteistä, logiikkaansa. Eräät ystävät ja tuttavat ovat yrittäneet vuosia lasta, mutta me, jotka emme vielä itsekään tiedä, mitä olemme tekemässä, onnistumme viikossa. Samoin kuin kaikki vahinko- ja yllätysraskaudet. Tämähän on kaikkea muuta kuin oikeudenmukaista.

Mieltä takoo myös suomalainen työetiikka, jonka mukaan työllä saavutetaan oikeutus mihin vain. Työn kuuluu olla fyysistä, kuluttavaa ja kohtuuttoman raskasta. Työ vapauttaa ja ihmisarvo, kunnioitus on siitä kiinni. Lapsikin ansaitaan ainoastaan kovalla huhkimisella. Voiko vauvaa edes rakastaa, jos en ole vuodattanut hikeä ja kyyneleitä prosessin aikana?

Paskanmarjat, Shit berries, antaa tulla vaan!

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

2006-11-27T18:00:00.000+02:00

Kersa, ipana, rääpäle, nahkapokaali, vaavi, palomies, pötkö, papu ja toukka. Mitä vielä?

On vaikea kuvitella, että olen paraikaa tilanteessa, jossa ollaan kovaa kyytiä menossa kohti isyyttä. Tai köröttelyähän tämä on, maisemat eivät kovin nopeasti vaihdu.

Tulevaisuus. Mitä sitten tapahtuu? Mitä silloin menetän? Onko elämä sitten yhtäkkiä pelkkää kakkan koostumuksen ihmettelyä? Unohdanko itseni johonkin kadunkulmaan? Täh? Kyllä, jos sen niin kokee, mutta olen päättänyt olla kokematta sitä niin. Ajatuksena on, etten menetä mitään, mistä en muutenkin olisi jo luopunut. Tarraudun asioihin aivan liian helposti, uraudun ja jään junnaamaan.

Elämä rullaa, tilanteet ja vaiheet vaihtuvat, ihmisiä menee ja tulee. Se pitää hyväksyä ja nauttia siitä. En anna lapsen olla este oman elämäni tiellä. Ehkä on jo aika siirtää huomio omasta navasta napanuoran päässä odottavaan tyyppiin - missä ikinä se onkaan. Kuka sinä oletkaan. Kaikki on vasta alussa, nähdään joskus. Kuunnellaan sitten yhdessä Tom Waitsia.

Onko minulla oikeus siihen?

2006-11-27T11:17:00.000+02:00

Onko se kovinkaan ihmeellistä, että nainen on miestä innokkaampi lapsenhankkimisprojektissa? Homma on kirjoitettu biologiaan. Tatuoitu ruumiin kieleen. Miehistä panosta ei voi mitenkään verrata yhdeksän kuukauden sijaiskotikokemukseen - synnytyksestä nyt puhumattakaan. Miehellähän ei ole osaa eikä arpaa muuta kuin välillisesti, ja kyllä se mukula syntyy jos on syntyäkseen, vaikkei mies ejakulaation jälkeiseen maailmaansaattohoitoon osallistuisikaan.

Nainen, äiti, luo siteen lapseen jo ennen sen syntymää. Itse asiassa jo ennen siittämistä. Äitiys määrittää naisen identiteettiä kärjistetyn voimakkaasti. Jopa niin paljon, että naiset, jotka eivät halua lasta tai kykene saamaan sellaista, kokevat itsensä huonoiksi ja epäonnistuneiksi ihmisiksi. Miehellä ei vastaavaa taakkaa ole. Vanhemmuus, isyys, ei määritä miestä samalla tenholla.

Meillä se kävi näin: Turkoosi on puhunut toiveistaan, haaveistaan, vauvannäkemisitkuistaan. Olemme keskustelleet aiheesta lukuisia kertoja. Olemme molemmat jarrutelleet, kiihdyttäneet, olleet avoimia ja pelokkaita – niin kuin näissä hommissa kuuluukin. Turkoosi on saattanut kehonsa puhtaaksi e-pillerien myrkyistä vuosi sitten. Vielä ei voi väittää, että olisimme valmiita (voiko kukaan olla?) Nyt kuitenkin olemme antaneet Tiikerinsilmälle mahdollisuuden. Tule jos haluat. Tule tule.

Vielä on vaikea vastata kysymykseen haluanko lasta. Niin kylmältä kuin se ehkä kuulostaakin, en tiedä haluanko. Totta kai otan kaiken vastaan, taatusti rakastan, tunnustan, opetan ja säteilen, mutta onko minulla oikeutta siihen, kun minä en halua?

Näin se käy

2006-11-27T10:47:00.000+02:00

Me jätimme ehkäisyn pois.